Syksy

[Diana]

Kesä oli pitkä ja syksy tuli hitaasti. Sattuvasti kuitenkin heti sunnuntain syyspäiväntasauksen jälkeen kylmä koura tuntuu ottaneen kiinni maasta; täällä maaseudulla sänkipelto on tänä aamuna huurteessa ja autojen ikkunat jäässä. Hyinen henkäys tuntuu ilmassa, metsän louhikoissa sekä alavilla mailla piilotteleva talvi tuntuu väijyvän tilaisuuttaan. Kenties lauantaisen myrskyn aallonharjalla mellastivat Wotan ja Holda joukkoineen, tuoden kylmän ja pimeän tullessaan.

Onneksi syksyä pitäisi kuitenkin riittää, ja saa vielä pitkään iloita tummuvista päivästä, omenista, sienistä, kuulaan raikkaasta ilmasta, illoin sytytetyistä kynttilöistä ynnä muusta vuodenaikaan liittyvästä.

Mitä sinun syksyysi kuuluu, työtä, opiskelua, puhdetöitä? Vietätkö syksyn juhlia, vai odotatko malttamattomana talvea? Sienestätkö, teetkö omenoista hilloa, poriseeko padassa kurpitsakeitto? Onko syksyllä erityinen hengellinen merkitys elämässäsi?

[Völva]

Tämä syksy on mennyt tähän asti puuhastellessa juuri omenoiden kanssa (kolme isoa puuta ja poikkeuksellisen suuri satokausi) ja niistä on nyt tehty mehua ja viimeiset hillot ovat juuri nyt työn alla. Sieniäkin oli ainakin tuolla Päijät-Hämeessä niin paljon, että niitäkin on kuivatettu, ryöpätty, paistettu ja pakastettu pari vuorokautta putkeen. Olen siinä mielessä outo tapaus, että minulle tuottaa suunnatonta tyydytystä voida hankkia omat ruoat mahdollisimman pitkälle itse ja vaikka se nyt oikeasti ihan pikku piipertelyksi meneekin, niin se tunne on kuitenkin upea.

Onneksi on tuo satokausi, koska muuten olen aivan maani myynyt syksyisin. Työskentelen paljon kuoleman kanssa, ja syksy on siinä suhteessa ja kaikessa alistyöskentelyssä voimallista aikaa, mutta siitä huolimatta en vain jaksaisi syksyä. Rakastan lintujen laulua, lempeää tuulta (ja myös kesämyrskyjä ja ukkosta), luonnon tuoksua keväisin ja kesäisin sekä sitä elämän kakofoniaa. Syksy on minulle kuolema. Siis tuntuu kuin osa minusta kuolisi joka syksy syntyäkseen uudelleen ensimmäisten muuttolintujen myötä. Saattaapi olla, että olen viihtynyt liikaa karhun nahoissa, jotta enää osaisin elää ihmisten rytmeissä

Uskon muuten siihen, että oma henkinen heikkohappisuus syksyisin on suoraan verrannollinen omaan fyysiseenkin vastustuskykyyn. Siis saan aivan kaikki taudit, jotka liikkuvat edes 100 metrin säteellä ja liikunta jää täysin syksyn alkaessa -ei jaksa, eikä huvita muuta kuin syödä suklaata, juoda viiniä/olutta ja kölliä sohvan nurkassa viltin alla. Kaikenlaisten rituaalienkin suorittaminen tuntuu liian suuritöiseltä ja välttelen niidenkin tekemistä viimeiseen asti, vaikka tiedän vallan hyvin sen olevan ainoa keino parantaa sitä omaa laiskaa oloa. Suurella kateudella seuraankin sieltä sohvasta, suklaisin sormin, kanssanoitailijoita, jotka tuntuvat elävän juuri päinvastaisessa rytmissä.

[Reea]

Pitkään mulla oli tapana vihata syksyä. Kesän jälkeen koko ajan palelee ja kaamosmasennusta pukkaa ja huvittaa lähinnä käydä talviunille. Nykyään suhtautumiseni on täysin toinen, en tiedä missä kohti mielipide muuttui, mut nykyään syksy taitaa olla jopa suosikkini kaikista vuodenajoista. Jokin siinä luonnon kuoleman melankoliassa iskee syvälle, henkimaailma tuntuu olevan lähellä ja aktiivinen ja saa hyvällä tekosyyllä polttaa kynttilöitä ja fiilistellä sisällä, ku ei sinne vesisateeseen kummiskaan kukaan viitsi lähteä.