Tykkään syksystä ja sateesta. Nyt alkaa kuitenkin tältä vuodelta olla mitta täynnä. Ehkä mä kuvittelen, mutta mun mielestä sataa ihan koko ajan. Sade itsessään ei ole paha, mutta sen yhteisvaikutus metsänriistotalouden kanssa on. Useimmissa metsissä, joissa päivittäin liikun koiran kanssa, monet hyvät polut ja helppokulkuiset maastot ovat muuttuneet liejupelloiksi metsäkoneiden jäljiltä.
Tänään kuljin tuttua reittiä, joka päätyy lopussa metsäkoneen uraan, joka ennen oli oikein hyvinkin kulkukelpoinen. Nyt siellä on ajeltu kai hakemassa tukkeja, jonka vuoksi hakepeitteinen väylä on muuttunut savimössöksi. Ura on syvä, ja sitä reunustava metsä on erittäin ryteikköinen, joten vaihtoehtoja kulkemiselle ei ole. Takaisin en viitsinyt kääntyä. Kyllä oli hienoa tarpoa maiskahtelevassa vellissä nilkkoja myöten! Vaelluskengät pitävät kosteuden ulkona, mutta sainpa taas kuoria kengistä kohtuullisen määrän kuonaa kotiin tullessa.
Jos vaikka olisi hetken satamatta, voisi metsäkin kuivua. Toinen vaihtoehto olisi lopettaa metsätalous. Ja molemmat asiat ovat juuri mun kädessä. Joo ei, mutta kerroin nyt, kun vituttaa.
