Mökkeilyä!

[Reea]

Lainaus toisesta ketjusta:

Mitä tulee mökkeilyyn, niin onneksi isällä on vuokrattuna pikkuinen mökki järven rannalta eikä vuokrahintakaan (500€/vuosi) paljoa päätä huimaa. Netti kuuluu ja sähkö tulee perille asti. Takka on, mutta ei varaava. Vesi juoksee, kun jaksat juosta. No, järvestä nostetaan pumpulla pesuvesi ja lähteestä käydään hakemassa juomavesi. Tuolle mökille olen menossa erähenkisen mieheni kanssa jouluksi. Onneksi kotiin on ruhtinaalliset 10 km matkaa, jos sattuu ettei syystä tai toisesta pärjää mökillä, niin voi kotiutua sähkön ääreen. Jaa mistä moisella hinnalla? Itärajalta. Lähimpään kaupunkiin on about 30 minsan ajomatka autolla. Tähän asti isä on siellä asustellut jostain toukokuusta syyskuuhun, kun eläkkeellä on. Minä ajattelin jatkaa mökin käyttöaikaa ympäri vuoden.

Kuulostaa aivan ihanalta! Kertokaa muutkin mökkikokemuksia, mitä on olla keskellä luontoa, miksi hakeudutte mökkeilemään yms. (Tiedän että suunnilleen kaikki suunnittelee mökille erakoitumista anyway niin nyt on sitten oma ketju tälle aiheelle, ei tarvii vetää offtopicia toiseen ketjuun. )

[Diana]

Oon aivan kade Tildan mökkihommelista!

Mulla ei ole mökkiä, omaa tai vuokrattua. Vanhemmillani oli koko lapsuuteni ja suuren osan myös aikuisikääni mökki, kolmessa eri paikassa. Yksi oli läntisessä Suomessa järven rannalla, ja kaksi seuraavaa Etelä- Suomessa meren saaressa.

Mökki saaressa on ihana, mutta siinä huomaa kouriintuntuvasti, miten luonto asettaa rajoitteensa. Vaikkei kumpikaan mökki ollut erityisen sovelias talviasumiseen muutenkaan, ei niihin ollut kelirikon aikana asiaa. Muutenkin säitä piti vahtia tarkemmin, koska jos esim. nousi kova tuuli, oltiin kusessa pikkuisessa veneessä matkalla saareen tai pois sieltä.

Kerran ensimmäisellä saarimökillä oltiin viety verkot vesille. Kun niitä piti seuraavana päivänä mennä hakemaan, nousi hyvin nopeasti aivan järkyttävä sumu. En ole eläissäni nähnyt sellaista; eteen ei nähnyt oikeastaan metriäkään ja jos nosti kätensä suoraksi, kädenselän näki vain utuisasti. Faija tuumi, ettei uskalla lähteä kahden ala- asteikäisen lapsen kanssa siinä kelissä ihmettelemään, löytyykö myöhemmin Virosta vai Ruotsista. Ongelmaksi muodostui, että tämän seurauksena kalat joutuivat tietenkin kitumaan verkossa pidempään.

Samaisella mökillä ei missään vaiheessa ollut makeaa vettä saatavilla, sähköstä puhumattakaan. Perunat keitettiin merivedessä, ja jääkaappi toimi kaasulla, kuten hellakin. Koska peseytymismahdollisuudet olivat tästä johtuen hyvin rajalliset, mökillä oltiin yleensä korkeintaan viikonloppu. Kesän lämpimimpänä aikana saatettiin viipyä pidempään, kun uiminen oli mahdollista. Tukka pestiin mäntysuovalla meressä.

Isovanhempani, Karjalan evakkoja hekin, viettivät ainakin kerran mökillä viikon putkeen ihan kahdestaan, vaikka vaari oli silloin jo niin huonossa kunnossa, ettei jaksanut itse kävellä liukkaita kallioita pitkin ylös. Faija sitten kantoi isänsä reppuselässä. Ihmettelin, miten mummi ja vaari uskalsivat jäädä mökkiin kahdestaan. Itseäni pelotti myrskyisinä öinä mennä yksin pissallekin talon nurkalle. Mutta en silloin ymmärtänyt, että mummille ja vaarille sähköttömyys, juoksevan veden puute, ulkohuussi sekä ilman puhelinta oleskelu olivat olleet täysi normaali olotila ison osan heidän elämästään.

Myrskyöinä oli jännittävyyden lisäksi erittäin tunnelmallista istua mökin terassilla myrskylyhtyjen häilyvässä valossa pelaamassa korttia koko perheen voimin. Tulomatkan varrella olevasta kiskasta oltiin ostettu irtokarkkeja, jotka maksoivat pennin kappaleelta. Markalla sai siis sata!

Kesän aurinkoisina päivinä retkeiltiin saarissa, joissa pesi valtavat määrät merilintuja. Mutsi oli hirvittävän kiinnostunut niistä ja selosti juurta jaksaen joutsenten, haahkojen, meriharakoiden ja silloin hyvin harvinaisten, naapurisaaressa asuvien korppien puuhista. Minä ja veljeni sen sijaan halusimme tutkia meduusoja, joita siihen aikaan vielä Suomekin rannoilla saattoi nähdä. Lisäksi keräsimme unelmanpehmeää, vihreää merilevää, joka oli kiva käydä lasauttamassa aurinkoa palvovan mutsin selkämykseen ja juosta märkää läjähdystä seuraavaa raivaria karkuun.

Faija kalasti koko ajan, ja opetti minut ja veljenkin siihen. Saimme usein esihistoriallisen hirviön näköisiä haukia, jotka oli vaikea saada joskus ylös vedestä, kun ne taistelivat raivokkaasti elämästään. Usein ne päästettiinkin pois, sillä hauki on on tunnetusti melko ruotoinen olento. Illalla grilliin saattoi aivan yhtä hyvin laittaa makkaraa tirisemään; pääsi helpommalla, eivätkä kädet haisseet kalanperkuulle loppupäivää.

Olin jo tuolloin vakuuttunut, että meressä asui Ahti, sekä erinäköisiä vedenhenkiä. Faija, joka on aina ollut tapaluterilainen, käski kaataa mereen tilkan mehua tai olutta, kun meni kalaan. Kas, silloin kävi ahven onkeen. Joku siis kuuli, mitä oli pyydetty.

Kun istuu koko kesäyön tyynen meren rannalla, voi tuntea sen, minkä muinaiset, hylkeitä pyytäneet esi- isämme jo tunsivat; Suomen omalaatuisen luonnon, meren ja maan merkillisen kuiskeen.

Tämä ylläkuvailtu, Hangon vesillä sijainnut mökki oli karu asumus karulla paikalla: se rakennettiin korkealle kalliolle koko perheen voimin. Faija kantoi hirret, mutsi auttoi, missä kykeni, ja me lapset toimimme yleisapulaisina. Muuraustaitoinen tuttava sentään teki piipun. Takkaa siinä ei kuitenkaan ollut, koska mökistä oli tarkoitus tulla sauna. Viereen piti tulevaisuudessa kohota hieno kesähuvila. Se jäi rakentamatta. 90- luvun lamassa menivät firmat, autot ja asunto, siinä ei paljoa kesämökki enää tuntunut. Hyviä muistoja kuitenkin jäi Hangon mökistä.

Tarttee kirjoitella tästä aiheesta lisää, kun ehdin.

[Hex]

Oivoi, mökki ja siellä vietetty aika, parasta maailmassa.

Meillä on mökki Pohjois-Karjalassa, ihan rajan pinnassa, lähestulkoon keskellä ei mitään. Aamuaurinko osuu suoraan kuistille, (osui ennen kuin puut kasvoivat turhan korkeiksi, pitäisi kaataa muutama.) vesi alle parikymmentä metriä mökistä. Aivan upea paikka. Suurimman osan vuotta erittäin rauhallista, naapurit ovat harvoin paikalla ja aktiivisemmat kämppäävät sopivan matkan päässä.

Olen siellä ollut ensimmäisen kerran noin 6kk vanhana eikä ole vuotta etten olisi siellä käynyt ainakin muutaman kerran. Jos siihen olisi varaa ja rahkeita, muuttaisin sinne asumaan. Sitten se on tolkuttoman hyvä paikka viettää aikaa isommallakin porukalla, nukkumapaikkoja piisaa ja teltta mäkeen puuliiterin taakse jollei riitä. Sauna on noin kymmenen metriä vesirajasta, varmaan muuten paras sauna minkä tiedän, lämpiää nopsaan ja siitä saa pehmeet löylyt. Pieni se vaan on, sinne ei paljoa kolmea enempää kerralla mene ellei sitten satu olemaan tosi luisevaa porukkaa.

Siellä on monta Ukon juhlaa tullu vietettyä millon milläkin porukalla. Ja taikoja tehtyä niinkuin asiaan kuuluu.

Olen melko innokas käymään kalalla, tänä keväänä laiskottanut toistaiseksi sen suhteen. Se järvi on mahtava haukipaikka, ei ole semmoista reissua etteikö sieltä jotain nousisi, muutaman kerran hyvä että uistin vettä viistää ja jo on pulikka kiinni. Niiden kalojen lahtaamisesta mie en muuten tykkää ensinkään, mutta jos ruokaa haluaa niin pakkohan se on. Muutama vuosi on tullu noudatettua semmosta, että kysyn siltä kalalta mielessäni haluaako se antaa itsensä miun syötäväksi vai tahtooko takaisin järveen. Jos tulee semmonen fiilis, että sen kalan elämänhalu voittaa, päästän takaisin. Pikkupulikat pääsevät kans samoin tein takaisin jollei kiduskaaret ota liikaa osumaa. Kuitennii, tykkään kalalla käydä ja se on mainio paikka, ei tartte yleensä edes venettä tuupata vesille kun kotirannassa riittää kuhinaa.

Sen järven rannalla ei muuten kannata Ukon juhlan yönä aukoa Iku-tursolle tai millekkään jumaluudelle päätänsä. Minut maagisesti paiskattiin kerran semmosen jälkeen laiturilta järveen, maan puolelta irti oleva laituri nousi itellään yhdeksänkymmenen asteen kulmaan ja päädyin tahattomalle uintireissulle. Kaveri kesti siinä laiturilla eikä saanut edes vettä päällensä. Ylös noustessa miun kaljatölkki ja kaikki mahollinen oli täynnä mutaa. Ei kiva, mutta kyllä se nauratti. Ehkä olis pitäny sinä päivänä olla vitsailematta jumalten kustannuksella.

Se olis muuten vallan mainio paikka pitää jonkinlainen miitti joskus, on vähän kyllä taipaleiden takana, mutta jos ajan kanssa lähtee niin on se sen arvoista. Lisäksi siellä on pienen soutumatkan päässä todella hieno saari mistä löytyy grillikota (jossa voi yöpyä) huussi ja monta nuotiopaikkaa. Ja semmonen rauha että aivan kuin olisi ihan koskemattoman luonnon keskellä.

Mökkeily on parasta, löytäisinpä aikaa taas lähteä ja vaikka sopivanlaista seuraa.

[Hallava]

Mie voisin kuulkaas asua vaikka mökissä! Harrastuksiin kuuluu myytävien mummonmökkien katselu Lapin alueelta.. Mutta kesämökki mun vanhemmilta löytyy Mikkelistä. Hirrestä isän hartiavoimin tehty tönö. Muurauksia myöten ja kaikki. Lähellä sijaitsi kaatopaikka (tosi ihanteellinen alue koska lähellä ei asunut juuri ketään, miksiköhän..) ja sieltä dyykattiin mökille kiuas, vedenlämmitin, suurin osa kalusteista, moottorisahoja, työkaluja ja vaikka mitä muuta. Äidin vanhemmat ovat Karjalasta ja ukki on oikea pula-ajan ihminen eikä ole heittänyt elämässään tyyliin mitään pois. Oikeasti. Sen nurkista löytyy lähes mitä vaan rikkinäistä rojua ("kyllä kuule lankapuhelimen johdosta saa vaikka ja mitä!"). Kierrätysmeininkiä. Mökillä on sähkö mutta ei juoksevaa vettä. Järvikin on lähellä mutta kävellä pitää parisataa metriä rantaan. Lapsena mökillä oleminen oli yhtä juhlaa. Löytyi puumajaa ja metsää ympäriltä. Oli ihanaa. Muututtiin ihan vesielukoiksi kun oltiin mökillä se viikko kesässä.

Nykyään käydään avokin kanssa mökillä pari kertaa vuodessa. Meitä kiehtoo luonnon keskellä asuminen ilman nykyajan härveleitä ja hyvää nettiyhteyttä. Saunotaan hulluna ja kaljakellutaan järvessä traktorin pyörän sisäkumeilla. Varmaan nekin on kaatikselta alunperin.

Suomalaisilla on niin erityinen suhde mökkeilyyn että tuskin toista samanlaista löytyy.

[Diana]

Mie voisin kuulkaas asua vaikka mökissä! Harrastuksiin kuuluu myytävien mummonmökkien katselu Lapin alueelta..

Sama täällä! Haluaisin asua nimenomaan sellaisessa mökissä, joka on keskellä ei- mitään. Yhtäkään naapuritaloa ei tartte näkyä ikkunasta, todellakaan.

ukki on oikea pula-ajan ihminen eikä ole heittänyt elämässään tyyliin mitään pois. Oikeasti. Sen nurkista löytyy lähes mitä vaan rikkinäistä rojua ("kyllä kuule lankapuhelimen johdosta saa vaikka ja mitä!"). Kierrätysmeininkiä.

Mahtava ihminen! Mullakin vanhat, nyt jo edesmenneet sukulaiset olivat samanhenkisiä. Meidän kaikkien tulisi kyllä omaksua vähintään jotakin isovanhempiemme ja aikalaistena mentaliteetista, erityisesti liittyen kulutukseen.

Btw meillä kanssa faijan isovanhemmat olivat Karjalan evakkoja. Olen hirmu ylpeä karjalaisita juuristani, ja siksi viljelen joskus karjalaisittain jotain mie- juttua. Pitäisi tosin opetella karjalan kieli ihan kunnolla.

[Völva]

Pitäisi tosin opetella karjalan kieli ihan kunnolla.

Tuosta, että sanot karjalan kieli etkä karjalan murre, varmaan kaikki karjalan evakot, sekä elävät että menneet kiittävät sinua! Mun Salmesta kaksi kertaa evakkoon lähtenyt mummo inhosi kun karjalan kieli sekoitettiin nykyisen Pohjois-Karjalan murteeseen.

Hän oli syvästi identiteetiltään karjalalainen ja olisi allekirjoittanut Karjalaseuran kirjoituksen täysin:"Karjalaisille on vuosikymmeniä tarjottu käsitystä, jonka mukaan he ovat suomalaisia, jotka ovat vain sattuneet asumaan tai asuvat Suomen itäisissä osissa tai että heillä on ” juuria” Karjalassa. Samaan aikaan muut etniset ryhmät ovat saaneet olla identiteetiltään, mitä he todella ovat esim. suomalaisia, suomenruotsalaisia, saamelaisia, romaneja, tataareja, juutalaisia ja venäläisiä. Vaikka osa karjalaisista on hyväksynyt tuon suomalaistajien tarjoaman virheellisen käsityksen, kymmenet tuhannet ovat pitäneet kiinni omasta karjalaisesta identiteetistään. Heille ei ole riittänyt, että heillä on vain ”karjalaiset juuret” ja että he ovat karjalaisia vain kesäjuhlilla. Nämä todelliset karjalaiset ovat eläneet ja elävät karjalaisina joka ikinen päivä. Muut eurooppalaiset ovat pitäneet karjalaisia omana kansanaan jo yli tuhannen vuoden ajan. Karjalan kieli on ollut oma kielensä yli 1200 vuotta."

Mummo kävi aikoinaan katsomassa perheensä Laatokan rannalla ollutta mökkiä, toiveenaan saada siitä perheelleen kesämökki, mutta siitä oli vain kivijalan paloja jäljellä.

[Diana]

Tuosta, että sanot karjalan kieli etkä karjalan murre, varmaan kaikki karjalan evakot, sekä elävät että menneet kiittävät sinua! Mun Salmesta kaksi kertaa evakkoon lähtenyt mummo inhosi kun karjalan kieli sekoitettiin nykyisen Pohjois-Karjalan murteeseen.

Mun täytyy tässä kohtaa sanoa, etten usko omien isovanhempieni olleen varsinaisia karjalaisia, koska he olivat evankelisluterilaisia, eivätkä ortodokseja. Minulla on kuitenkin hyvin vähän mitään tietoa heidän elämästään ja menneisyydestään, kovin olivat vakavia ja harvasanaisia ihmisiä. Varsinkaan vaari ei puhunut sodan jälkeen oikeastaan mitään. Mutta eivät he kyllä karjalan kieltä puhuneet. Olisikin ehkä oikeammin sanoa, että olen ylpeä heidän karjalan- evakkotaustastaan, ja siitä, että jaksoivat sen raskaan ajanjakson ylitse.

Toinen asia on sitten karjalaisten kieli ja identiteetti. Erittäin kiinnostava juttu, kaiken kaikkiaan.

[Völva]

Mun täytyy tässä kohtaa sanoa, etten usko omien isovanhempieni olleen varsinaisia karjalaisia, koska he olivat evankelisluterilaisia, eivätkä ortodokseja. Minulla on kuitenkin hyvin vähän mitään tietoa heidän elämästään ja menneisyydestään, kovin olivat vakavia ja harvasanaisia ihmisiä. Varsinkaan vaari ei puhunut sodan jälkeen oikeastaan mitään. Mutta eivät he kyllä karjalan kieltä puhuneet. Olisikin ehkä oikeammin sanoa, että olen ylpeä heidän karjalan- evakkotaustastaan, ja siitä, että jaksoivat sen raskaan ajanjakson ylitse.

Mummo oli ortodoksi ja Salmessa oli ortodoksinen kirkko, mutta ainakin siellä asui mummon sukulaisia, jotka eivät olleet ortodokseja ja siitä huolimatta he olivat ns. Laatokan karjalaisia.

Ja tuosta kielestä sen verran, että tulijat saivat aika lailla lokaa niskaansa tullessaan ja kuulemma valtaosa luopui nimenomaan kielestään, jotta ei pistäisi silmään. Mummokin alkoi vasta ihan viimeisinä vuosinaan puhumaan uudelleen karjalaa. Siihen asti hän puhui suomen kirjakieltä. Toinen minkä he tekivät, oli sukunimien muuttaminen suomalaisiksi eli Ishukat yms. vaihtuivat yleisimmin joksikin -nen päätteisiksi. Osa näki kovasti vaivaa, jottei karjalaisuus näkyisi heistä

[Diana]

Tuo on itse asiassa melko monisyinen juttu selvittää. Mun vaari oli kotoisin Viipurista, joten käsittääkseni hän puhui suomen kielen karjalaismurretta. Mummin kotipaikka ei ole tiedossa, joten asiaa ei ehkä voi enää saada selville. Täällä hänkin puhui jonkinlaista karjalaismurretta, ei siis karjalan kieltä. En yhtään tiedä, olisiko hän voinut piilotella karjalan kieltään jotenkin, tuskin.

Mummo oli ortodoksi ja Salmessa oli ortodoksinen kirkko, mutta ainakin siellä asui mummon sukulaisia, jotka eivät olleet ortodokseja ja siitä huolimatta he olivat ns. Laatokan karjalaisia.

Äyh, onko tämä Laatokan karjalainen siis etninen määritelmä? Oletettavasti mun isovanhempani kuuluivat Suomen karjalaiseen heimoon, eivät venäjänkarjalaisiin.

Ja tuosta kielestä sen verran, että tulijat saivat aika lailla lokaa niskaansa tullessaan ja kuulemma valtaosa luopui nimenomaan kielestään, jotta ei pistäisi silmään.---

Juu, näistä Karjalan evakuoinnin jälkeisistä asioista on alettu viimein puhua, ja täytyy sanoa, että eipä ihan täydellisesti hoidettu niitäkään hommia. Kuuleman mukaan Suomen karjalan kielen puhujien asema on hävettävän huon, tai ainakin ollut aivan viime vuosiin saakka.

[Völva]

Mummo oli ortodoksi ja Salmessa oli ortodoksinen kirkko, mutta ainakin siellä asui mummon sukulaisia, jotka eivät olleet ortodokseja ja siitä huolimatta he olivat ns. Laatokan karjalaisia.

Äyh, onko tämä Laatokan karjalainen siis etninen määritelmä? Oletettavasti mun isovanhempani kuuluivat Suomen karjalaiseen heimoon, eivät venäjänkarjalaisiin.

Ei ole etninen määritelmä, vaan kertoo sen missä asuivat. Käsittääkseni yleisempi määritelmä on raja-karjala ja keski-karjala, joista kumpikaan ei sisällä etnistä määrittelyä. Venäjän karjalaiset ovat ihan oma kansansa ja heitä ei tullut evakkoina Suomeen (jos ei sitten vahingossa tai salaa). Ilmeisesti tämä saman nimen (karjalaiset) käyttäminen molemmista, suomalaisista ja venäläisistä, sekoittaa ihmisiä vieläkin. Kun siihen vielä yhdistetään ortodoksisuus, niin mennään vielä enemmän metsään. Ilmankos heillä oli niin pirun vaikeaa täällä kun suuri osa piti heitä venäläisinä. Sääli sinänsä, että ensin kyseinen kansa vei heiltä kodit, maat ja mannut, ja sitten tänne tullessaan vielä joutuivat kuulemaan ryssittelyä. Geenitutkimusten mukaan heillä (siis Suomen karjalaisilla) ei kuitenkaan ole yhtään sen enempää venäläisiä geenejä kuin suomalaisillakaan. Tai kenties pitäisi sanoa, että heillä on juuri yhtä paljon.