Hallava ja Serene, toivottavasti en kuulosta tänään vielä tavallistakin ärsyttävämmältä, mutta joudun nyt siteeraamaan itse itseäni, koska kaikki polullakulkijat ovat käyneet läpi samanlaisia ajatuksia kuin teillä juuri nyt on. Pidemmittä puheitta lainaan siis itseäni (noloa, myönnetään
):
Kannattaa todellakin mennä itseksesi ulos luontoon, tai jos se ei ole mahdollista, niin minne tahansa, missä saa olla rauhassa. Mieti mitä haluat ja mikä sinua kiinnostaa. Millainen ihminen olet. Miksi alun perin hakeuduit juuri niiden tiettyjen aiheiden nettisivuille? Mitä haluaisit löytää? Yhteyden jumaluuksiin, luontoon vai juuriisi? Vaiko peräti jotain ihan muuta? Kuuntele itseäsi, tee vaikka muistiinpanoja ja miellekarttoja, piirrä, anna ajatustesi ja tunteidesi virrata, mutta älä vaienna mitään. Kirjoita ylös niin paljon kuin pystyt. Muutaman päivän päästä, kun olet saanut etäisyyttä asiaan (älä muuten käy sekoittamassa tässä vaiheessa ajatuksiasi niillä keskustelupalstoilla tms.) käy kirjoituksesi ja ajatuksiasi läpi ja koita jäsentää niitä. Mieti miksi ja miten? Eli miksi haluan juuri tätä ja miten pääsen sen polun alkuun? Älä mene kysymään tässäkään vaiheessa näihin kysymyksiin vastauksia keskustelupalstoilta. Ei ole olemassa valmiita vastauksia. Sinun on löydettävä ne itse. Tässä vaiheessa, kun tiedät mikä voisi olla sinun polkusi alku, niin lue, hae tietoa (artikkeleista, tutkimuksista, kirjoista, ei keskustelupalstoilta vielä tässäkään vaiheessa). Anna sen polun muotoutua ja pikkuhiljaa huomaat mikä sinua kiinnostaa ja mikä ei. Polku itsessään ohjaa sinua. Näitä samoja kysymyksiä joudut toistamaan polkusi varrella lukemattomia kertoja ja joka ikisen kerran saat todennäköisesti eri vastaukset. Sinun elämäntilanteesi elää ja kasvat polullasi, samoin tekee polkusi. Luota itseesi ja polkuusi.
Kun polku nousee pystyyn tai katoaa näköpiiristä, niin kärsivällisyys on ensimmäinen asia, joka on muistettava. Opettelemisen tekee haastavaksi sekin, että siihen liittyy voimakkaan epävarmuuden tunne. Tämä polku ei ole kuten tähänastinen elämäsi; yhteiskunnan valmiiksi suunnittelema aina päiväkodista työelämään, vaan tämä on polku, josta ei voi sanoa mistä se alkaa, onko varsinaista alkua edes olemassa, minne se johtaa tai onko polulla edes loppupäätä tai tavoitetta. Tässä on se polun valtava vapaus, joka saattaa aluksi houkutella, mutta myöhemmin voi tulla tunne, ettei kestäkään sitä vapauden tuomaa epävarmuutta tai sitä, ettei ole mitään ulkoisten tahojen sanelemia polkuja tai totuuksia. Olisi niin helppoa ja turvallista, kun joku sanoisi minne mennä ja mitä tehdä sekä mitä ajatella. Kyseessä on kuitenkin elinikäinen polku ja se vaatii myös, ei enempää eikä vähempää aikaa, kuin eliniän. Tähän kannattaa asennoitua alusta asti. Kenestäkään ei koskaan tule valmista, eikä se polku ole koskaan valmis. Se mutkittelee, katkeaa ja saattaakin putkahtaa esille jostakin ihan muualta. Joskus, ja varsinkin silloin kun se katoaa näkyvistä, vaaditaan erityisen paljon kärsivällisyyttä, epävarmuuden sietokykyä ja uteliaisuutta. Halua nähdä minne polku johtaa ja mitä kaikkea uutta se tuo tullessaan.
Kaikki tämä on meille nykyihmisille haastavaa, mutta lähes yhtä vaikeaa kuin kärsivällisyys, on nöyryys. Nykyihminen tulkitsee sen heikkoudeksi. Nöyryys ei kuitenkaan ole, ainakaan tässä yhteydessä, sama kuin heikkous. Nöyryys tarkoittaa oikeastaan samaa kuin uteliaisuus eli, että on valmis ottamaan vastaan uutta tietoa ja uusia kokemuksia. Ne voivat tulla periaatteessa mistä tai keneltä vain ja voivat kuulostaa melkein miten oudoilta tahansa vain avautuakseen paljon myöhemmin. Nöyryys tarkoittaa myös sen asian ymmärtämistä, ettei itse tiedä kaikkea. Ei nyt eikä koskaan. Maailmassa tulee aina olemaan hirvittävät määrät tietoa, jota ei koskaan voi oppia tai tietää, ja sen edessä on oltava nöyrä. Nöyryyden puute näkyy meissä esimerkiksi siten, että kuvittelemme tietävämme siitä omasta jutusta kaiken. Se on varmaan todennäköistäkin, jos puhumme vaikkapa omasta työstämme, mutta kun puhumme mutkittelevasta ja jatkuvasti iuudistuvasta henkisestä polusta, niin se ei ole mahdollista.
Kun se oma polku alkaa muotoutua, niin saattaa tulla tunne, että: ”hei tämähän olikin selkeä juttu!” Ikävä kyllä se ei ihan mene niin. Jatkossa tulee useita epävarmuuksia ja jopa tunteita, että polku on kadonnut kokonaan. Tässä vaiheessa kannattaa muistaa ne alkuvaiheen kysymykset ja kärsivällisyys. Toista samat kysymykset ja polku todennäköisesti ilmaantuu taas jonnekin. Ei heti, eikä välttämättä edes kuukauden päästä, mutta jossakin vaiheessa. Lisäksi kannattaa muistaa, että se polku joka avautuu, ei välttämättä enää ole se wiccan, shamaanin tai noidan polku, vaan se saattaa lähteä ihan toiseen suuntaan ja wiccasta voikin tulla shamaani tai eklektinen noita. Yksi asia ainakin on varma, nimittäin se, että polun tullessa esille olet valmis siihen muutokseen, jonka se tuo tullessaan.
Voi sentään. Tsemppiä junailuun, tule raportoimaan, jos ja kun kaikki osapuolet ovat päässeet ehjinä kotiin.
Avokki aloitti vuoden alussa varusmiespalvelun (voih se on niin nuor!) ja lomille tullessaan tuo mulle jonkin uuden inttipöpön. Eli olen kipeä melkeinpä 24/7.. Sellasta puolikuntoisuutta koko ajan. Ei sais valittaa, jotkut on sairastuneet influenssaan ja päätyneet vuodelepoon. Sairastelun lisäksi olen rampannut eläinlääkärissä millon poistattamassa koiralta hampaita ja millon tikkaamassa. Tuli tappelu oksasta. Ei kiva. Myös kammottavat painajaiset ovat valvottaneet ja osaltaan mietityttäneet. Olen aina lapsesta asti nähnyt kipeänä pahoja unia. Ne vaan käyvät vuosi vuodelta pelottavammiksi.
Sitten tähän päälle vielä se, että miun seuraan tunkee jatkuvasti sellasia ihmisiä joiden kanssa en aina jaksa olla tekemisissä. Ja minulle tullaan väkisin juttelemaan niitä näitä aina just silloin, kun ei sitä toivo. Ja ne keiden kanssa haluis olla jutuissa, pysyvät hiljaa ja kaukana. 