Riemastus- & ilonaihe: joulun ja vuodenvaihteen juhlasuma loppui !!! Omalla kohdalla se kestää pidempään, kuin muilla, kun on lisäbiletyksen aihetta vielä tammikuussa erinäisten merkkipäivien johdosta. En edes suuremmin vietä joulua tai uutta vuotta, mutta päädyn silti aina toisella jalalla kyseiseen karuselliin, kun on kyläilyä, liuta kummallisia arkivapaita sekä yleistä höösäämistä joka puolella.
On aivan mahtavaa, kun ei ole pitkään aikaan tiedossa mitään valtakunnanlaajuista pakkojuhlintaa, vaan voi keskittyä arkeen ja sen ohessa oikeasti kiinnostaviin asioihin. Samhainina hankkimani tulilatva, joka vaikutti vielä muutama viikko sitten masentuneelta, on äkisti intoutunut pukkaamaan uutta lehteä, joka ennustaa varmuudella kevättä.
