Suitsukkeet

Re: Suitsukkeet

ViestiKirjoittaja Diana » 26.04.2018 09:40

Völva kirjoitti:kuivatuissa nipuissa, joita sitten kärytellään ihan sellaisenaan avaamatta (siis se kukintopää kytee ja savuaa ja sitä pidetään kädessä kuin jätskitötteröä tai laitetaan astiaan savuamaan).
Tää on taas niin hassua! Pohdin eilen pitkään, missä olen nähnyt tuollaisia tötteröitä käytettävän, ja tajusin, että varmaan jenkkiläisissä leffoissa ja sarjoissa. En kuitenkaan yhtään muistanut, että missä niistä. Unohdin ilta- askareissa pohtia asiaa sen enempää. Yön kynnyksellä päätin katsoa jonkin satunnaisen, lyhyen sarjapläjäyksen suoratoistopalvelusta. Valitsin mahdollisimman tylsäksi ja unettavaksi arvelemani Gracie ja Frankien. Sen toinen päähenkilö on Frankie, nimestä huolimatta naispuolinen, new agerihenkinen, inkkari-/ mikälieuskoinen hörhö. Hän savustaa useammassakin kohtauksessa asuintiloja kädessään röyhyävä tötterö, se on varmaan juuri sitä valkosalviaa! Mainittakoon, että jakson loppupuolella tyyppi vetää peyote- tripin valtameren rannalla, ja vaikka sarja on muuten hieman pöhkö, on ajatus moisesta valtavan hieno.
"Haeresis est maxima opera maleficarum non credere; To disbelieve in witchcraft is the greatest of all heresies."
Malleus Maleficarum 1486
Diana
 
Viestit: 2315
Liittynyt: 04.11.2017 10:45

Re: Suitsukkeet

ViestiKirjoittaja Völva » 26.04.2018 10:24

Diana kirjoitti:new agerihenkinen, inkkari-/ mikälieuskoinen hörhö. Hän savustaa useammassakin kohtauksessa asuintiloja kädessään röyhyävä tötterö, se on varmaan juuri sitä valkosalviaa! Mainittakoon, että jakson loppupuolella tyyppi vetää peyote- tripin valtameren rannalla, ja vaikka sarja on muuten hieman pöhkö, on ajatus moisesta valtavan hieno.
En pidä valkosalvia hajusta ja kieltämättä nykyään tökkii juuri se, että se on nimenomaan newagelaisten suosiossa. Suomalainen kataja ajaa periaatteessa ihan saman asian pienellä vivahde-erolla ja tuoksuu taivaalliselle, mutta täytyy kyllä myöntää, että valkosalvia on hyvin voimakas suitsuke.

Omissa työskentelytiloissani en käytä sitä koskaan, koska en tarvitse niin voimakasta puhdistusta ja esimerkiksi minulle maa on itsessään pyhä ja puhdas, enkä siksi koskaan puhdista rituaalitilaa ulkona, mutta "keikoilla" sisätiloissa kyllä useinkin. Kenties pitäisi kokeilla meksikolaista salviaa, sillä on ihan omat mielenkiintoiset vaikutuksensa, joka eroavat huomattavasti valkosalviasta :twisted: No ei, mulle kaikki tuollaiset hallusinogeenit on ehdoton no-no, ei moraalisista syistä vaan siksi, että ne eivät vain ole minun juttuni eli muut saa puolestani tehdä mitä haluaa, vaikka kaktustrippejä valtameren ääressä :D
Völva
 
Viestit: 307
Liittynyt: 05.11.2017 16:05

Re: Suitsukkeet

ViestiKirjoittaja Diana » 26.04.2018 10:37

Völva kirjoitti:Kenties pitäisi kokeilla meksikolaista salviaa, sillä on ihan omat mielenkiintoiset vaikutuksensa, joka eroavat huomattavasti valkosalviasta :twisted:No ei, mulle kaikki tuollaiset hallusinogeenit on ehdoton no-no, ei moraalisista syistä vaan siksi, että ne eivät vain ole minun juttuni eli muut saa puolestani tehdä mitä haluaa, vaikka kaktustrippejä valtameren ääressä :D
Juu, tuollaiset kasviasiat kuuluvat yrttiketjuun. Tai ehkä kokonaan eri foorumille... Enpä itsekään ole erityisen halukas hallujuttuja kokeilemaan, kaali on riittävän sekaisin muutenkin. Euroopassa käytetyt, perinteiset noitayrtit kyllä kiinnostavat teoriatasolla, mutta kokeiluita ei voi juurikaan suositella. Niissä kun vaikuttavan ja viimeisen annoksen raja on hyvin häilyvä.
"Haeresis est maxima opera maleficarum non credere; To disbelieve in witchcraft is the greatest of all heresies."
Malleus Maleficarum 1486
Diana
 
Viestit: 2315
Liittynyt: 04.11.2017 10:45

Re: Suitsukkeet

ViestiKirjoittaja Reea » 26.04.2018 11:16

Völva kirjoitti: En pidä valkosalvia hajusta ja kieltämättä nykyään tökkii juuri se, että se on nimenomaan newagelaisten suosiossa. Suomalainen kataja ajaa periaatteessa ihan saman asian pienellä vivahde-erolla ja tuoksuu taivaalliselle, mutta täytyy kyllä myöntää, että valkosalvia on hyvin voimakas suitsuke.

Mä en muuten tiedä aiheesta mitään, enkä oo tainnu koskaan suitsukkeita käyttää, mut tähän nyt kuitenkin ihan uteliaisuuttani tartun. Siis tätä valkosalviaa käytetään tilojen puhdistukseen, hmm? Ja sitä pitää rahtata toiselta puolelta maapalloa ja vielä haisee pahalle ja mielenyhtymät on ei-niin-coolit? Ja sit meillä on kotimainen kataja, joka ajais periaatteessa saman asian? Jos haluaisin siis puhdistaa vaikka kotini, ei sillä juurikaan olisi eroa, pistäisinkö palamaan katajaa vai valkosalviaa?

... teoriassa mua kiinnostais tutustua myöskin suitsukkeiden maailmaan, mut vierastan ajatusta tilata netistä kasveja jos niitä voi kerätä itse. Siksi tämä uteliaisuus. :D

Diana kirjoitti:Euroopassa käytetyt, perinteiset noitayrtit kyllä kiinnostavat teoriatasolla, mutta kokeiluita ei voi juurikaan suositella. Niissä kun vaikuttavan ja viimeisen annoksen raja on hyvin häilyvä.
Ei ihan kuulu tähän ketjuun, mut pakko kommentoida. Harmi että näistä ei oikein ole olemassa asiallista keskustelua ja tietoa, vaan melkein kaikki on joko liian puolesta tai liian vastaan. Toisten mielestä ei oo mitään vaaraa ja kuuluu traditioon ja toiset taas vastustaa ja on varmoja, että kerrasta kuolee jos kokeilee, tai vähintään joutuu psykoosiin. Mä en haluais itse käyttää, uskon että meditaatiolla yms saa päänsä ihan yhtä hyvin toisiin maailmoihin kuin kemiallisilla aineilla, mut haluaisin pystyä käymään aiheesta moraalimielipiteiltään neutraalia keskustelua. :roll:
Reea
 
Viestit: 1095
Liittynyt: 04.11.2017 19:44

Re: Suitsukkeet

ViestiKirjoittaja Völva » 26.04.2018 11:38

Reea kirjoitti:Ja sitä pitää rahtata toiselta puolelta maapalloa ja vielä haisee pahalle ja mielenyhtymät on ei-niin-coolit? Ja sit meillä on kotimainen kataja, joka ajais periaatteessa saman asian? Jos haluaisin siis puhdistaa vaikka kotini, ei sillä juurikaan olisi eroa, pistäisinkö palamaan katajaa vai valkosalviaa?... teoriassa mua kiinnostais tutustua myöskin suitsukkeiden maailmaan, mut vierastan ajatusta tilata netistä kasveja jos niitä voi kerätä itse
Olen samaa mieltä ja siksi en koskaan osta suitsukkeita tai yrttejä keneltäkään, vaan kerään aina kaiken itse. Tätä salviaa lukuunottamatta. Meillä ei juoda teetäkään, jos se ei ole mun itseni keräämää :lol: Heti kun mun kaveri ei itse keräämäänsä salviaa enää Jenkeistä pysty toimittamaan, niin mun salvian käyttö loppuu siihen. Katajassa ja valkosalviassa on hieman eroa (mm. kataja toimii myös henkien ja vainajien kutsujana eli ei sovellu mielestäni ihan kaikkiin tilaisuuksiin).

Reea kirjoitti:Mä en haluais itse käyttää, uskon että meditaatiolla yms saa päänsä ihan yhtä hyvin toisiin maailmoihin kuin kemiallisilla aineilla, mut haluaisin pystyä käymään aiheesta moraalimielipiteiltään neutraalia keskustelua. :roll:
Samaa mieltä taas :)
Völva
 
Viestit: 307
Liittynyt: 05.11.2017 16:05

Re: Suitsukkeet

ViestiKirjoittaja Diana » 26.04.2018 12:08

Reea kirjoitti:Mä en haluais itse käyttää, uskon että meditaatiolla yms saa päänsä ihan yhtä hyvin toisiin maailmoihin kuin kemiallisilla aineilla, mut haluaisin pystyä käymään aiheesta moraalimielipiteiltään neutraalia keskustelua. :roll:
Mun puolesta tästä voidaan kyllä keskustella tällä foorumilla. Asiallinen, tietopitoinen keskustelu ilman kehoitusta tai ohjeita käyttöön on täysin ok. Jospa laitan ketjun tuonne Luonto- osioon.
"Haeresis est maxima opera maleficarum non credere; To disbelieve in witchcraft is the greatest of all heresies."
Malleus Maleficarum 1486
Diana
 
Viestit: 2315
Liittynyt: 04.11.2017 10:45

Re: Suitsukkeet

ViestiKirjoittaja Hex » 01.05.2018 12:34

Kiinnostava aihe... Mutta en itse oikein voi ihan mitä tahansa laittaa röyhyämään, astman takia minulla on niin huonot keuhkot että epäsopiva suitsuke lyö röörit täysin tukkoon. En ole tästä syystä oikein tähän hommaan panostanut vaikka mieli vois tehdäkkin. Tod näk ainoa vaihtoehto on yritys/erehdys ja uusi yritys.
By my feet the flowers of witchery abloom.
Avatar
Hex
 
Viestit: 76
Liittynyt: 30.04.2018 12:49

Re: Suitsukkeet

ViestiKirjoittaja Alexandra » 02.07.2020 18:26

Minä näihin parin vuoden takaisiin juttuihin vastailen kun näitä innoissani täällä lueskelen... :oops: Käytän suitsukkeita, yrttejä ja myös eteerisiä öljyjä aika usein erilaisiin asioihin, öljyistä esimerkiksi vaikka nyt laventelia unensaannin avuksi unettomina kuutamoöinä... Suitsukkeet ovat yleensä käytössä puhdistukseen ennen rituaaleja ja väliin muutenkin, yleisimmin salvia tai kataja. Kaikki eivät tosiaankaan pidä valkosalvian tuoksusta ja tunnen mm. ihmisen jolle sen haju aiheuttaa päänsärkyä ja pahoinvointia, minä taas pidän, etenkin siitä miltä se tuoksuu tikkusuitsukkeissa. Minulle se on ilmeisesti vuosien saatossa saanut aikaan klassisen ehdollistumisen tyyliin Pavlovin koirat; kun tuon tuoksun jossain yllättäen nenäänsä saa siihen kyllä reagoi. :geek:

Käyttävätkö muut nokkosta suitsuketarkoituksissa? Minulle se on ollut yksi perinteinen suojaus- ja karkoitusyrtti monin eri tavoin käytettynä, polttamalla kuivattuna nippuna, hiilen päällä yksin tai yhdessä muiden yrttien/pihkojen tms. kanssa tai jopa ihan vain ”pikapuhdistuksena” kuivaa lehteä polttamalla. Tuoksu ei tosin ole kauhean miellyttävä mutta eipä sillä mitään niin miellyttävää yleensä ole tarkoitus karkoittaakaan.
Alexandra
 
Viestit: 72
Liittynyt: 30.06.2020 11:44

Re: Suitsukkeet

ViestiKirjoittaja Diana » 02.07.2020 19:06

Alexandra kirjoitti:Minä näihin parin vuoden takaisiin juttuihin vastailen kun näitä innoissani täällä lueskelen... :oops:
Hyvä vaan, että näistä vanhemmistakin ketjuista riittää juttua, lyhyeksihän monen aiheen käsittely on jäänyt.

Kaikki eivät tosiaankaan pidä valkosalvian tuoksusta ja tunnen mm. ihmisen jolle sen haju aiheuttaa päänsärkyä ja pahoinvointia, minä taas pidän, etenkin siitä miltä se tuoksuu tikkusuitsukkeissa---
Foorumilla oli taannoin juttua valkosalviasta (kah, juuri tässä ketjussa, näköjään), ja totesin jo tuolloin, etten itse ole sitä käyttänyt. Tai ainakaan sikäli, kuin tiedän, ehkä sitä on ollut jossakin suitsukkeessa muun materiaalin ohessa. Täytynee varmaan joskus kyseistä suitsua koettaa saada käsiinsä, kun on ilmeisesti ristiriitaisia fiiliksiä aiheuttavana kiinnostavan oloinen. Puristina pitäisi kyllä varmaan tuomita kaikki muilta mantereilta kotoisin olevat hörhöilytuotteet ( ja luopua niistä kätevistä tikkusuitsuista samalla, jne...). :mrgreen:

Minulle se on ilmeisesti vuosien saatossa saanut aikaan klassisen ehdollistumisen tyyliin Pavlovin koirat; kun tuon tuoksun jossain yllättäen nenäänsä saa siihen kyllä reagoi. :geek:
Heh, itsellä vastaavan reaktion aiheuttavat eräät muut hommelit, kuten tietty musiikki. Toki suitsukkeet missä hyvänsä yhteydessä siirtävät mielen helposti ainakin arkisen harmauden yläpuolelle.

Käyttävätkö muut nokkosta suitsuketarkoituksissa? Minulle se on ollut yksi perinteinen suojaus- ja karkoitusyrtti monin eri tavoin käytettynä, polttamalla kuivattuna nippuna, hiilen päällä yksin tai yhdessä muiden yrttien/pihkojen tms. kanssa tai jopa ihan vain ”pikapuhdistuksena” kuivaa lehteä polttamalla. Tuoksu ei tosin ole kauhean miellyttävä mutta eipä sillä mitään niin miellyttävää yleensä ole tarkoitus karkoittaakaan.
Poltan joskus kuivaa nokkosta esim. rituaalitulessa, mutta ensisijaisesti käytän sitä muilla tavoin. Puhdistamisessa olen itse usein käyttänyt salviaa poltettuna suitsukehiilen päällä.
"Haeresis est maxima opera maleficarum non credere; To disbelieve in witchcraft is the greatest of all heresies."
Malleus Maleficarum 1486
Diana
 
Viestit: 2315
Liittynyt: 04.11.2017 10:45

Edellinen

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron