Elokuvista ja sarjoista

Re: Elokuvista ja sarjoista

ViestiKirjoittaja Serene » 23.05.2018 09:01

Vähän eri tyyppistä kuin yllä mainitut sarjat, mutta onko kukaan katsellut One Strange Rock-sarjaa National Geographicilta?

Katsoisipa kaikki oman pikku napansa ympärillä pyörivät ihmishirviöt jaksot läpi ajatuksella! Itse en ole pystynyt katsoon vielä yhtäkään jaksoa itkemättä :D

Sarja on auttanut saamaan ajatukset järjestykseen, kun tällai uusilla silmillä maailmaa on tuijotellu.
Serene
 
Viestit: 99
Liittynyt: 09.03.2018 13:58

Re: Elokuvista ja sarjoista

ViestiKirjoittaja Diana » 02.10.2018 10:46

Löytynyt noituuteen liittyvä sarja HBO:lla: The Discovery of Witches. Kyseessä on uudenkarhea, brittiläinen tuotanto, joka perustuu Deborah Harknessin kirjoittamaan All Souls- trilogiaan (ilmeisesti ainakin ensimmäinen osa suomennettu nimellä Lumottu).

Olen katsonut vasta pari jaksoa, mutta saattaa olla ihan kiva, jonnekin Twilightin ja Harry Potterin meiningin välimaastoon sijoittuva sarja. Olen niin lapsellinen, että tykkään fantasiasta, joten sopii itselleni hyvin. Näyttelijäkaartista en tunne suurinta osaa, mutta yksi GoT- näyttelijä on mukana. Sarjassa on eräänä hahmona suomalainen noita, jonka nimi on Satu Järvinen. Häntä kuitenkin näyttelee ruotsalainen henkilö, mikä on outoa, kun olisi ollut helppo löytää rooliin sopiva tyyppi tästäkin maailmankolkasta.

Sarjan ulkoasu on paikoin kaunista katsottavaa, mutta osa erikoistehosteista on kiusallisen huonolaatuista, lastenelokuvien tasoa. Kenties The Discovery of Witches'sta ei odoteta yhtä suurta hittiä, kuin Harryn seikkailuista, ja rahoitus on jäänyt vajaaksi.

*************

Toinen kiinnostava ylläri oli The Red Tent. En ole aiemmin halunnut katsoa ko. minisarjaa sen raamatullisen aiheen vuoksi, mutta näin jälkeenpäin voin todeta, että vaikka Vanhan testamentin maailma antaa kehyksen tarinalle, ei kristinuskon näkemyksiä hierota katsojan naamaan, vaan oikeammin päinvastoin; keskiössä ovat naiset ja muinainen jumalattarenpalvonta. Sarja sivuaa vastenmielisiä, muinaisen (ja nykyisen...) Lähi- idän kunniakulttuurin omituisuuksia, mutta pohjimmaisena mieleen jää lämminhenkinen, ikiaikainen yhteys heimon naisten välillä.

Niin vaikeaa ja arvaamatonta, kuin elämä on ollutkin läpi historian, eivät kätilöt ja parantajat ole saaneet minkään valtakunnan kunniaa virallisesti miesten hallitsemassa maailmassa. Vaikka jokainen mieskin on naisesta syntynyt, ei naisilla ole enää vuosisatoihin ollut oikeutta edes palvoa suuria voimia hedelmällisyyden taustalla. Niinpä naissukupuolen on täytynyt vaalia jumaluuksiaan salassa, äitiyden maalliseen huntuun verhottuna. Tämä todellisuus näyttäytyy punaisen teltan uumenissa.

Sarja on ehkä hieman paatoksellinen, mikä johtunee monoteististen uskontojen tarpeesta tulla käsitellyiksi aina hyvin vakavamielisesti, mutta joka tapauksessa katsomisen arvoinen.
"Haeresis est maxima opera maleficarum non credere; To disbelieve in witchcraft is the greatest of all heresies."
Malleus Maleficarum 1486
Diana
 
Viestit: 2315
Liittynyt: 04.11.2017 10:45

Re: Elokuvista ja sarjoista

ViestiKirjoittaja Reea » 03.10.2018 14:28

Diana kirjoitti:Löytynyt noituuteen liittyvä sarja HBO:lla: The Discovery of Witches.
Just aloin itse kans kattoon tätä, ja vaikuttaa just sopivan kevyeltä höpötykseltä, että ajankuluksi mielellään katselee. Suomalainen noita on todella outo juttu kaikin puolin, sekä hahmona että siinä mielessä, että näyttelijä ei tosiaan ole suomalainen. Mut hei Suomi mainittu! :lol:
Reea
 
Viestit: 1095
Liittynyt: 04.11.2017 19:44

Re: Elokuvista ja sarjoista

ViestiKirjoittaja Völva » 29.10.2018 13:37

Viikonloppuna jäin koukkuun Netflixin kauhusarjaan Haunting of Hill House ja täytyy sanoa, että vaikka en oikeastaan ole mikään kauhuleffojen fanittaja, niin tämä sarja oli mielestäni suorastaan erinomainen. Jossakin sanottiin, että se on aiheuttanut katsojissa ahdistusta ja jopa oksentelua, mutta niin hurja se ei kyllä ollut :) Ns. jumpscarea siinä on enemmän kuin riittävästi, jos sellaisesta pitää ja lähes kaikki muutkin kauhuleffojen kliseet, mutta siitä huolimatta sen painopiste on oikeastaan ihmissuhteissa, ihmisten peloissa, valheellisissa muistoissa ja ah niin shamanistisesti mainiossa tavassa käsitellä aikaa. Sarjan ihmisetkään eivät olleet "kauniita valkohampaisia Hollywoodtähtiä" vaan melko tavallisen näköisiä ihmisiä ja jo se riittää usein tekemään sarjasta mielenkiintoisen, ja aihe-alueestaan huolimatta uskottavan. Kamera hyppii paljon ja siirtyminen menneisyyden ja nykyisyyden välillä (sekä vielä useamman hahmon näkökulmasta) voi olla rasittavaa, jos ei sellaisesta pidä, mutta nekin siirtymät oli mielestäni tehty poikkeuksellisen taidokkaasti ja loppuvaiheessa sillä jopa jo hieman huijataankin katsojaa ;)
Völva
 
Viestit: 307
Liittynyt: 05.11.2017 16:05

Hyvää televisiosta

ViestiKirjoittaja Diana » 23.05.2019 11:43

Suoratoistopalvelusta löytyi sarja Sabrina pimeällä puolella. Karsastin sitä pitkään, koska oletin sen olevan Teininoita Sabrinan kaltainen. Jälkimmäistä en tosin ole koskaan katsonut, mutta oletettavasti se on karmeaa hömppää. Tartun muutoin melko herkästi kaikkeen noituuteen liittyvään, joten lopulta päätin vilkaista uutta Sabrinaakin. Yllätyksekseni se ollut niin huono, kun olin aavistellut. Suurin ja pöyristyttävin ongelma on, että sarjassa noidat esitetään Saatanan alamaisina, mikä karkottaisi normaalisti kenet hyvänsä, joka harjoittaa uusapakanuutta ja on loputtoman väsynyt tähän vanhaan, täysin yksisilmäiseen yleistykseen. Sabrina pimeällä puolella kuitenkin toistaa melko ansiokkaasti kaikki kuluneisuudet, jotka on perinteisesti liitetty noitiin saatananpalvojina (tai sellaisiksi tulkittuina vanhan uskon tai kansanparannuksen harjoittajina), mikä on ajoittain hyvinkin viihdyttävää. Tekijät ovat varmasti perehtyneet noitaoikeudenkäyntien pöytäkirjamateriaaliin. Toisaalta paljon on myös vedetty mutkia suoriksi, ja surutta ryövätty vaikutteita viihdeteollisuuden pohjattomasta aarrearkusta.

Sabrinan tapahtumaympäristö, ja monet yksityiskohdat, kuten tätien talo, ovat ihkuja, ja tykkään joistakin erikoistehosteista, joita tekijät ovat ujuttaneet mukaan. Toisaalta osa kohtauksista ja (yliluonnolliset) olennot on toteutettu niin huonosti, että sarjan budjetin voi olettaa olevan jotakin muuta, kuin valtava. Toisaalta tämä ongelma riivaa myös usein erittäin kalliita sarjoja, joten ehkä se on kuitenkin melko pieni paha.

Yhtäältä sarjan heikkous, ja toisaalta myös vahvuus on, ettei se ota itseään kovin vakavasti. Aihepiiri on synkkä, ja tapahtumat rankkoja; silti tunnelma on enimmäkseen kepeä, välillä jopa humorstinen. Hyväksi puoleksi lukeutuu, ettei herkkäkään katsoja menetä yöuniaan, ellei sitten muutamien ällöttävyyksien vuoksi. Huono puoli taas on, että kun nekromantian seurauksena kuolleista palaava oksentaa hautausmaan multaa ympäriinsä, tai kun noita koetetaan pakottaa lupaamaan sielunsa Saatanalle, tuntuu silti, kuin katsoisi lastenohjelmaa.

Sarja on suunnattu nuorille, mutta selvästi sen parissa kykenee möllöttämään joku aikuisempikin. Löydän toisaalta itseni usein melko köykäisen teiniviihteen parista, joten ehkä tämä koskee vain minua. Joka tapauksessa, jos ja kun ei keksi muutakaan, voi Sabrinaa ainakin vilkaista.
"Haeresis est maxima opera maleficarum non credere; To disbelieve in witchcraft is the greatest of all heresies."
Malleus Maleficarum 1486
Diana
 
Viestit: 2315
Liittynyt: 04.11.2017 10:45

Re: Elokuvista ja sarjoista

ViestiKirjoittaja Fredu » 09.09.2019 14:48

Discovery of Witches on ihana! Tykkäsin sarjasta ja sattumoisin olin joskus ostanut sen kirjan odottelemaan hyllyyni. Niinpä luin sen ja tykkäsin ihan sikana siitä kirjanakin. Kaikille oon esitellyt sen suurinpiirtein näin: vähän niinku Twilight, mutta tähän on käytetty enemmän aikaa ja mielikuvitusta. Laatu on paljon parempi kuin odottaisi.

Viime aikoina ite oon katsellut lähinnä hömppäsarjoja, Bel-Airin prinssi ja Mr.Iglesias on olleet kovia sanoja. Joskin Kontio&Parmas on myös piristänyt aika paljon!
sinä olet ihme ja suuri sittenkin
Fredu
 
Viestit: 14
Liittynyt: 28.12.2017 15:26
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Elokuvista ja sarjoista

ViestiKirjoittaja Diana » 10.09.2019 19:17

Fredu kirjoitti:Discovery of Witches on ihana!---
Yritin katsella sarjaa, mutta vaikka kaiken pitäisi jokaisella mahdollisella mittarilla olla täydellistä, meinasin nukahtaa jatkuvasti. :? En tajua. Harmittaa ihan, kun hyviä sarjoja on muutenkin vähän. Pitäisiköhän kokeilla vielä..?
"Haeresis est maxima opera maleficarum non credere; To disbelieve in witchcraft is the greatest of all heresies."
Malleus Maleficarum 1486
Diana
 
Viestit: 2315
Liittynyt: 04.11.2017 10:45

Re: Elokuvista ja sarjoista

ViestiKirjoittaja Diana » 12.02.2020 13:28

Uusi tuttavuus suoratoistopalvelussa, Luna nera, kertoo italialaisista noidista 1600- luvulla. Alku on ainakin hyvin perinteinen kuvaus noitavainosta, nähtäväksi jää, millaiseksi jatko muodostuu. Sarja on aihepiirinsä vuoksi melko masentava, mitä toki sopii odottaakin, mutta tämä vähentää kiinnostusta katseluun. Itse tykkään katsoa sarjoja lähinnä viihteen vuoksi, joten kovin rankka, tai ajattelua vaativa sisältö on usein liikaa. Kenties yritän kuitenkin vielä.
"Haeresis est maxima opera maleficarum non credere; To disbelieve in witchcraft is the greatest of all heresies."
Malleus Maleficarum 1486
Diana
 
Viestit: 2315
Liittynyt: 04.11.2017 10:45

Re: Hyvää televisiosta

ViestiKirjoittaja Diana » 02.04.2020 13:12

Diana kirjoitti:Suoratoistopalvelusta löytyi sarja Sabrina pimeällä puolella. --
Heh, olen nyt katsellut kaikki saatavilla olevat kaudet. Sarja on kyllä melko kummallinen, mutta edelleen toimii viihteenä hyvin ( ehkä olen henkisesti 16- vuotias saatananpalvoja- goottinoita... :roll: ). Kolmannella kaudella nähdään saatananpalvojanoitien lisäksi pakananoitia, ja taitaa siinä joku jumalakin vilahtaa...
"Haeresis est maxima opera maleficarum non credere; To disbelieve in witchcraft is the greatest of all heresies."
Malleus Maleficarum 1486
Diana
 
Viestit: 2315
Liittynyt: 04.11.2017 10:45

Re: Elokuvista ja sarjoista

ViestiKirjoittaja Alexandra » 08.07.2020 11:58

The Discovery of Witches onkin näköjään tullut joskus merkattua suosikeihin HBO:ssa mutta ajanpuutteen vuoksi sittemmin unohtunut, pitääkin perehtyä heti kun on aikaa!

Netflixistä katsoin aiemmin American Horror Story: Coven (kausi 3). AHS:ssa jokainen kausi on siis oma itsenäinen tarinansa (on sirkuskausi, hotellikausi jne) enkä osaa sanoa mitään muista kausista, mutta itse päädyin suositusten perusteella katsomaan juuri New Orleansiin, Louisianaan sijoittuvaa Covenia. Noituusaihepiiri ja (osittain) todelliset historialliset henkilöhahmot (mm. Marie Laveau, seurapiirirouva-sarjamurhaaja Delphine LaLaurie) hyvien näyttelijöiden esittämänä koukuttivat katselemaan koko kauden, vaikka muutamat väkivaltakohtaukset kyllä olivat lievästi sanottuna vastenmielisiä. Noituuteen liittyviä traditioita sinänsä oli esillä aika monipuolisesti; tummaihoisten naisten voodoo-rituaaleja ja muuta rituaalimagiaa, kasvimagiaa, taikajuomia, ja parapsykologisia ilmiöitä jne. Koska nuo Salemin noitien jälkeläisten tarinat ja noituus yleensäkin kiinnostaa joten voin sanoa että pidin, vaikka sitten AHS:n muihin kausiin en olekaan innostusta löytänyt. Nyttemmin American Horror Storya näkyy olevan Netflixissä enää kaudet 6-8 joissa taas uudet aiheet. Mutta DVD:nä tuokin kausi 3 löytyy.
Alexandra
 
Viestit: 72
Liittynyt: 30.06.2020 11:44

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa