Oletko luutakomerossa?

[Diana]

Oletko pakanuutesi kanssa niin sanotusti kaapissa, eli pakanallisemmin luutakomerossa?

Kaikki eivät voi maamme (näennäisestä) liberaaliudesta huolimatta ilmaista harjoittavansa pakanallista uskontoa. Joillakin esteenä on kiihkokristitty suku, joillakin pilkallisesti suhtautuva ateistiperhe, joku ei halua asian tulevan ilmi työpaikalla, ja ehkäpä osalla syynä on polun määrittelemättömyys; miten kertoa uskostaan, kun se ei ole itsellekään täysin selkeää?

Miksi et halua tai voi ilmaista uskoasi/ uskontoasi julkisesti?

[Diana]

Minä en ole luutakomerossa. Olen melko alusta asti ollut julkisesti pakana.

Olin 90- luvun lopulla ja 2000- luvun alussa aktiivina yhdistyskuvioissa, ja sen vuoksi esiinnyin omalla nimelläni ja naamallani haastatteluissa sekä julkaisuissa. Minulla oli, ja on edelleen nimi, joka välillä on "taiteilijanimenä" omani sijasta mainittuna, mutta sen yhdistäminen todelliseen henkilööni ei ole vaikeaa.

Vaikka maailmankuvani on pakanallinen, ja uskoni osa elämää, en silti aina ja kaikkialla tuo niitä esiin. Esimerkiksi työnantajistani yhdellekään en ole maininnut uskostani mitään. Tässä ei kuitenkaan ole kyse salailusta, vaan siitä, ettei vakaumukseni ole liittynyt työhöni mitenkään. Miksi se olisi siis kiinnostanut pomojani, tai ylipäänsä kuulunut heille? Kerran tosin huomasin yhteiskäytössä olevasta mobiililaitteesta, että eräs työnantaja oli googlettanut minut, ja saanut tulokseksi yhden hieman tuoreemman haastattelun, joka tosin oli aivan pöljää kamaa itsestäni riippumattomista syistä. Hän ei maininnut asiasta mitään, joten se jäi sitten siihen.

Hiljattain kävi ilmi, että pari henkilöä, jotka ovat olleet osa elämääni viitisentoista vuotta, eivät ole lainkaan perillä uskonnollisista näkemyksistäni. Tajusin sen johtuvan siitä, ettemme ole koskaan puhuneet uskonnosta. Mikäli asia olisi noussut esiin, en olisi mitenkään tuntenut tarvetta sitä piilotella, mutta jostakin syystä aihe on vain jäänyt käsittelemättä.

[Völva]

En ole luutakomerossa (hauska sana) vaikka esiinnyn kyllä periaatteessa melko anonyymisti, mutta nimeni saa hyvin helposti selville enkä sitä mitenkään varjelekkaan. Shamaanivihkimyksessä (Seidr) sain aikoinnaan nimen, jota käytän joskus vähän niinkuin "taiteilijanimenä", mutta hyvin harvoin. Lähinnä se on nykyään instatilissäni (joka on hyvin epäaktiivinen) nimenä.

Valtaosa suvustani ei tiedä tästä, tosin he eivät tiedä shamanismista tai noituudesta muutenkaan mitään, ja se osa joka tietää, pitää sitä vain osana minua. Ystäväni ovat taas suureksi osaksi vuosien saatossa tulleet näistä piireistä, joten me tiedämme toisemme metkut ja maneerit

[Reea]

En ole enää luutakomerossa, mutta olin pitkään! Erottuani pitkästä parisuhteesta tuossa puolisen vuotta sitten olen tullut ryminällä ulos kyseisestä kaapista niin perheelle kuin kavereillekin, ja usein kerron uusille tuttavuuksille asiasta melko pian (en tietenkään, ellei ole mitään puhetta, en ns mainosta, mut jos joku kysyy vaikka kaulakorustani, joka on siis Helm of Awe, sanon että uskonnollinen symboli minulle, enkä ala selitellä mitään puppua siitä että viikingit on vaan cooleja plaa plaa). Todella vapauttavaa ja identiteettiä eheyttävää, olla oma itsensä ilman että tarvitsee salata isoa osaa identiteetistä. En nyt tietty vieläkään hiero asiaa kenenkään naamaan, ja jos tiedän jonkun kaverin/sukulaisen olevan kiihkoateisti tai - kristitty, jätän asiasta kertomisen ehkä kevyen maininnan tasolle.

[Hallava]

Olen ja en.

Hyvin harva ystäväni tietää uskonnostani. Avokki tietää mutta tuskin hän osaisi tarkalleen sanoa mihin edes uskon koska asia häntä ei varmaan kiinnosta. Hän ei ole sellainen uskonto-ihminen alkuunkaan, mutta antaa toki tilaa jos haluan harjoittaa uskoani. Perheeni ei varmaan tiedä eikä oikeastaan kiinnosta edes kertoa. Tod näköisesti heittäisivät vain huonoa läppää saatananpalvonnasta jne.. Hekään eivät ole mitenkään uskonnollista väkeä.

Töissä en puhu uskostani koska se ei sinne kuulu. En edes tiedä miten vastaisin jos joku kysyisi koska en jaksa kyselytulvaa. Riippuu toki kuka kysyisi. Hyvä kaveri vai duunikaveri. Hyvällä ystävälle ehkä voisinkin kertoa ja selittää kaiken.

Tiivistettynä: olen luutakomerossa jos ulostulemista seuraisi kyselytulva ja saatananpalvojahouhotus. Jos ei, niin sitten tulen ulos

[Diana]

Tiivistettynä: olen luutakomerossa jos ulostulemista seuraisi kyselytulva ja saatananpalvojahouhotus. Jos ei, niin sitten tulen ulos

Välillä piireissä nousee keskustelun aiheeksi, milloin olisi hyvä ajankohta kertoa uskonnollisesta polustaan muille ihmisille. Sanoisin, yllä olevaan liittyen, että varmaan sitten, kun on valmis vastaamaan mahdollisiin kysymyksiin. Pakkohan ei ole kertoa koskaan, mutta jos ja kun uskonnollisesta maailmasta tulee itselle tärkeä ja suuri osa elämää, voi olla vaikeaa elää vuosikymmeniä mainitsematta siitä kellekään. Jollekin voi tietysti riittää asioiden jakaminen netissä tuntemattomien kanssa. Silti, olen kuullut monen kertovan, että kun he ovat ottaneet uskonnollisuutensa puheeksi lähipiirinsä kanssa, se on lopulta mennyt paremmin, kuin he olivat odottaneet. Toisaalta myös vastakkaisia kokemuksia on tullut tietooni.

[Hex]

Mainitsin esittelyssäni tästä jotakin...

Luutakomerossapa hyvinkin, enimmäkseen. Muutama hyvä ystävä tietää kyllä touhuistani. Yleensä ne ovat niitä keillä on itsellä jotain kokemusta asiasta. Mutta nämä ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Muille en ole sanonut sanaakaan. Perheeni ei tiedä mitään sen enempää kuin etten kuulu kirkkoon. Enkä heille aio mitään paljastaa... Suvusta löytyy ehkä noin kaksi jotka jollain tasolla voisivat ymmärtää ja muiden kohdalla ei ole mitään jakoa.

Olen saanut roppakaupalla paskaa niskaan olemalla lapsellisen avoin asioistani. Sama moka niin monta kertaa, etten enää edes muista. Toisaalta en peittele asioita jos joku sattuu kysymään, ajatelkoot mitä lystäävät. Mutta hyvin pitkälti kurkistelen sieltä luutakomeron oven raosta, että uskaltaisko missäkin seurassa sen oven avata. Yleensä ei uskalla.

Toisaalta joskus tämä kummallinen maailmankatsomus on erittäin hyvä ihmiskarkotin, semmoiset jotka eivät sitä hyväksy, eivät ansaitse seuraani kuitenkaan, joten hähää, siinähän säikkyvät. Nykyaikana ei onneksi tarvitse nuotiobileitä pelätä, joten kapeakatseisia voi säikytellä avoimuudella ihan rauhassa. Tarkkaan kyllä mietin kelle kerron ja mitä.

[pullakahvi]

Olen ja en.

Kasvokkain tuntemistani ihmisistä vain poikaystävä ja sisko tietävät että olen noita. Internetissä en käytä sellaisia sosiaalisen median foorumeja joilla pärstäkuva olisi oletuksena, joten täällä olen avoimempi. Asia tosin tulee harvemmin puheeksi muiden kuin muiden noitien/pakanoiden kanssa.

Osittain syynä luutakomerossa olemiseen on että ennakkoluulot huolettavat. Lähipiirissä on lähinnä tapakristittyjä ja ateisteja, oman tietoni mukaan. Ei juuri uskon asioista puhuta muutenkaan. Heidän oletus on että olen ateisti.