Hämärän rajamailla

[Diana]

Koitko jotain outoa, näitkö aaveen? Saitko etiäisen, arvasitko lottonumerot oikein? Käyttäytyikö lemmikkisi oudosti, kohtasitko kummallisen ihmisen?

Kaikki hieman erikoinen, poikkeuksellinen, mietityttävä, pelottava tai ylipäänsä arkipäivästä poikkeava kokemus tähän ketjuun.

[Diana]

Muutin nykyiseen asuntooni noin vuosi sitten. Se oli ollut tyhjillään kaiketi pidempään ison remontin vuoksi. En ole ollut naapurien kanssa tekemisissä juuri lainkaan, enkä edes tiedä, keitä kussakin asunnossa asuu. Pari päivää sitten törmäsin pihalla ikääntyneeseen rouvaan, joka itkua vääntäen tuli kysymään, olenko tehnyt valituksen hänen koirastaan, joka haukkuu välillä hänen puutarhassaan. Kielsin totuuden mukaisesti valittaneeni, jolloin naapuri rauhoittui, ja juttelimme hetken niitä näitä. Hieman hassahtaneen oloinen, mutta kaiketi normaalijärkinen rouva, kertoi minulle keskustelun lomassa, että kämppäni edellinen asukas hirtti itsensä asunnossani.

Että silleen. Kuulostaa ihan mun tsägältä. Siis se, että sain ko. asunnon, ei hirttäytyminen. Täytyy sanoa, etten ole havainnut mitään erikoisia viboja muuttoni jälkeen, vaikka joskus vastaavissa tilanteissa olen sellaisia aistinutkin. Nyt taitaa kuitenkin mieli tehdä temppujaan. Samana päivänä, kun naapuri oli aihetta valottanut, kuulin olohuoneessa aivan selkeästi tukahtuneen, korahtavan ähkäisyn. Luulin ensin, että se oli koirani, joka päästelee tuskastuessaan ties millaisia äännähdyksiä, mutta nyt se makasi takanani aivan rauhallisena nukkumassa.

Jooh. Ei mulla edelleenkään ole mitään huonoja fiiliksiä, mutta jotenkin vain tuo asia jäi pyörimään mieleen. Kun kävin aikanaan katsomassa vuokranantajan tarjouksen jälkeen asuntoa sisäpuolelta, remontti oli vielä hieman kesken. Kun reilun kuukauden kuluttua ajelin muuttokuorman kanssa pihaan, oli remontti käytännössä edelleen samassa vaiheessa; valaisimia oli kiinnittämättä, liesituuletin puuttui, kylpyhuoneen peilikaappi oli paketissa lattialla, wc- pönttö ei vetänyt, ja kaikenlaista pienempää osaa ja palikkaa puuttui. Jopa suuri työmaavalaisin oli keskellä olohuoneen lattiaa.

Alkujärkytyksen jälkeen huolto kävi nopeasti korjaamassa viat, ja sain tuonnempana rahallistakin hyvitystä. Taloyhtiön isännöitsijä oli juuri vaihtunut, joten kukaan ei kuitenkaan sillä haavaa tiennyt, mikä firma remontin oli suorittanut, ja miksi se oli jätetty kesken. Nyt kun tarkemmin ajattelen, asunto näytti muuttohetkellä siltä, kun sieltä olisi lähdetty kovalla kiireellä, lähinnä vain työkalut mukaan napaten ja taakse katsomatta. Kenties juuri näin oli tapahtunutkin.

[Völva]

Meidän asunnossa edellinen asukas, ja talon rakentaja, kaatui rollaattorilla kellarin rappusiin ja menehtyi. Talo seisoi vuosikaupalla tyhjänä kunnes muutimme siihen. Aika-ajoin kellarin rappusista sammuu valot ilman, että kukaan kääntää katkaisijasta tai ilman että lamppu olisi simahtanut. Joskus sieltä myös kuuluu helvetillinen rymäkkä ja aluksi luulin sen olevan kissamme, jotka siellä riehuvat, mutta esiemerkiksi muutama viikko sitten havahduin taas siihen, että kellarin rappusissa kolisee ja olin menossa torumaan kissoja vain huomatakseni, että kaikki kissat istuvat kellarin oviaukossa ja katsovat tikkujäykkinä kellarinrappusiin, jossa ei ollut mitään.

Kerran lapsen synttärijuhlien aikaan, valitin miten huonosti yläkerran eristeet on aikoinaan laitettu ja samaan aikaan peili putosi yläkerran käytävän seinästä ja hajosi. Vieraat oli ihan vakuuttuneita siitä, että talon rakentaja hermostui, mutta itse en ihan tiedä miten suhtautua. Niin ja kesällä muuten törmäsin kuolleen miehen lapsenlapsenlapseen ja hän kertoi, että isoisoukki oli äkkipikainen mies.

Vielä asia ei ainakaan vaivaa niin paljon, että viitsisin yrittää selvittää asiaa, mutta jos vielä joku tippuu seinältä niin se lienee selkeä viesti

[Isa]

En tiedä, voiko tätä luokitella yliluonnolliseksi, mutta mulla on lapsesta saakka ollut joku aivan järkyttävä kammo mustia rakoja kohtaan. Joskus kasari- ja ysäritaloissa oli asuntojen nurkkiin jätetty noin sentin mittaiset raot. Pelkäsin niitä kuollakseni enkä suostunut nukkumaan huoneessa, ellei rakoja oltu tukittu jollakin. Nykyisin ei niin kapeat enää häiritsisi, mutta en edelleenkään voi nukkua huoneessa, missä on esim. vaatekaapin ovi raollaan, tai huoneen ovi raollaan mustaan käytävään. En muista koskaan nähneeni painajaisia, että raoista olisi ketään tai mitään kimppuuni käynyt; tää on vain täysin selittämätön pelko. Lieköhän edellisessä elämässä tapahtui jotain aiheeseen liittyvää.

6-7 -vuotiaana olin menossa kaverini luo talvi-iltana kylään. Tie vei metsän halki, ja - tyypillistä tuuriani - pimeimmältä osuudelta olivat katuvalot sammuneet. Pähkäilin risteyksessä aikani yrittäen karistaa pahat fiilikseni ja lopulta päätin jatkaa matkaani. Sitten kuulin kuinka nuoren naisen ääni sanoi hätääntyneenä "Mene." Katsoin ympärilleni, enkä nähnyt ketään. Pian sama ääni kuului uudelleen: "Juokse!" Minähän juoksin ku pikku elukka - takaisin kotiin, enkä mennyt sinne metsään ennen kuin valot oli jälleen korjattu. En edelleenkään ole varma, kuka se oli, mutta myöhemmin sain tietää, että yksi henkioppaistani on nuori nainen.

Yhä lapsuudenkodissa asuessani mulla oli tapana tähyillä iltaisin ja öisin tähtiä. Eräänä iltana näin kolme valoilmiötä, jotka olivat moninverroin suurempia ja kirkkaampia kuin yksikään tähti. Ne liikkuivat ryhmänä, poukkoillen ääneti lähemmäs ja kauemmas. Mulla oli tuolloin halpisdigikamera, eikä sillä saanut kummoista kuvaa napattua. Se oli tärähtänyt ja epäselvä, mutta siitä erottui kuitenkin soikion muotoinen esine mustaa taustaa vasten. Kuvan otettuani valot pysyivät vielä hetken siinä, ja poistuessaan ne lähtivät ylöspäin, kadoten lopulta tähtien sekaan. Kerroin asiasta äidilleni, joka ei uskonut. Aamulla lehdessä luki, kuinka armeijalla oli ollut yöllä jotkut harjoitukset. En kuitenkaan edelleenkään usko, että minkään maan armeijalla olisi tänäkään päivänä hallussaan sellaista teknologiaa, millä voisi lentää niin nopeasti ja ääneti sekä poukkoillen, kuin maan vetovoimalla ei olisi mitään vaikutusta.

Eräässä aiemmassa asunnossani radio meni keskellä yötä itsestään päälle, ja volyymit kaakossa tottakai. Kyseisessä huoneessa ei ollut edes koiria. Molemmat olivat minun ja tuolloisen heilani kanssa makuuhuoneessa nukkumassa.

Sitten on pari unta, jotka ovat jääneet erityisesti mieleen. Ensimmäisen näin joskus lapsena, ja kerroinkin siitä edellisellä foorumilla. Siinä oli sanoinkuvaamattoman kaunis maailma, missä elin muiden mitä erilaisimpien olentojen kanssa. Yksi oli kuitenkin ylitse muiden, jota kaikki kunnioittivat ja rakastivat suuresti. En ainakaan muista koskaan eläissäni olleeni niin rakastettu ja hyväksytty, kuin olin tuolloin. Jotakin pahaa kuitenkin tapahtui, ja jokin hyökkäsi kimppuumme. Tämä johtajamme vaati meitä muita pakenemaan sillä välin, kun hän pidättelisi vihollista. Kukaan ei suostunut, vaan kaikki halusivat jäädä auttamaan. Hän sitten teki jotakin, joka halkaisi koko maailman, ja me muut putosimme, ja putosimme, ja aina vain putosimme... Ennen heräämistäni ehdin nähdä hänen haavoittuvan. Säpsähdin hereille sängyssäni, ja pitkän tovin uni tuntui todemmalta kuin mitä tämä maailma oli.

Toisesta unesta en muista muuta kuin lopun, joka oli yksi järkyttävimmistä asioista, mitä olen nähnyt. Putosin jossain mustassa, loppumattomassa tunnelissa, jonka seinämät olivat täynnä valkeita, mitä hirveimmän ja luonnottomimman näköisiä kasvoja. Ne olivat vääntyneet epäinhimillisiin irvistyksiin ja kaikki tuijottivat minua sekä kirkuivat kanssani. Uni tuntui yhtä todelta kuin mitä tuo aiempi oli tuntunut. Pidin sitä tuolloin todellisimpana totena ja ainoa ajatus päässäni oli, etten ikinä tulisi pääsemään pois sieltä. Heräsin kaiketi omaan kammottavaan kirkunaani. En enää muista miten, mutta myöhemmin muistan saaneeni jotain kautta tietää, ettei ihminen voi keksiä unissaan kasvoja, joita ei todella ole joskus nähnyt. Mietin yhä, missähän kirotussa kolkassa olen mahtanut nähdä sellaisia kasvoja.

Nykyisin on ollut melko rauhallista, tosin. Yllämainittujen tapahtumien aikaan en ollut vielä tutustunut yhteenkään jumalaan saati sitten löytänyt omaa polkuani. Heidän tultuaan mukaan kuvioihin kaikki tuollainen epämääräinen, negatiivinen roska on loistanut poissaolollaan, ja vaikka se on joskus yrittänytkin tunkea tiensä elämääni, on se kuitenkin ollut edelliseen verrattuna hyvin lievää. Olen esim. usein nähnyt unia, joissa olen jopa itse tiedostanut, että tämä on unta, ja että tässä olisi ollut potentiaalia vaikka kuinka traumatisoiviin asioihin, mutta joku tai jokin esti mitään tapahtumasta.

Myös eräs 14-vuotiaasta asti minua aktiivisesti seuraillut räyhähenki tai demoni, tai mikä ikinä lienikään, astui ilmeisesti samalla sivuun. Ei ole näkynyt enää vuosiin. <koputtaa puuta>

[Diana]

Meidän asunnossa edellinen asukas, ja talon rakentaja...Vielä asia ei ainakaan vaivaa niin paljon, että viitsisin yrittää selvittää asiaa, mutta jos vielä joku tippuu seinältä niin se lienee selkeä viesti

Oho? Minä ainakin olen tämän perusteella vakuuttunut, että kyseessä on nimenomaan tuo talonne rakentaja.

Nykyisin ei niin kapeat enää häiritsisi, mutta en edelleenkään voi nukkua huoneessa, missä on esim. vaatekaapin ovi raollaan, tai huoneen ovi raollaan mustaan käytävään.

Tiedän itse ihmisen, jolla oli lapsena sama juttu; kaapin ovi ei saanut makuuhuoneessa olla raollaan nukkumaan mennessä. Luin eräästä lastenkirjasta, jossa esiteltiin "yliluonnollisia" asioita, että mustat haltijat saattavat pyöriä ihmisasumuksissa, ja piiloutua pimeisiin nurkkiin tai kaappeihin. Sieltä sitten kuuleman mukaan suorittavat retkiä huoneeseen, kun valot on sammutettu. Oletettavasti herkät ihmiset aistivat näiden hiipparien läsnäolon.

En kuitenkaan edelleenkään usko, että minkään maan armeijalla olisi tänäkään päivänä hallussaan sellaista teknologiaa, millä voisi lentää niin nopeasti ja ääneti sekä poukkoillen, kuin maan vetovoimalla ei olisi mitään vaikutusta.

Humanoidit tulloo! Tunnen pariskunnan, jolla on ihka oikea ufohavainto. Uskottavaksi asian tekee, että kyseiset ihmiset ovat maailman sitkeimpiä skeptikoita, jotka aina ja kaikessa järkeilevät, kieltävät ja jankkaavat viimeiseen asti. Kuullessani kuvauksen tapahtuneesta, sanoin heti, että kyseessä oli ufo, johon molemmat totesivat, että "no ei kyllä ollut". Kysyin, että mikä he sitten arvelivat sen olleen, jolloin kumpikin sanoi, ettei tiedä, mutta että eihän ufoja ole olemassakaan.

ettei ihminen voi keksiä unissaan kasvoja, joita ei todella ole joskus nähnyt.

Niinkö? Mä en ole tällaista kuullut, mutta ehkä siinä on jokin logiikka. Itse näen unissa ihmiset usein hyvin epäselvinä, ja lähinnä tiedän mukana olevan henkilöitä, joita en kuitenkaan tunnistaisi jälkeenpäin. Ehkä se johtuu itsekeskeisyydestäni; en tosielämässäkään aina oikein hahmota, keitä on läsnä.

[Fenris]

Noin ehkä 15-vuotiaana aloin nähdä niin sanottuja valveunia. Esimerkiksi saatoin "herätä" keskellä yötä ja nähdä katon ja seinien sulavan. Kerran sulavaan kattoon ilemstyi kasvot, joita en tunnistanut. Kävelin myös paljon unissani, kerran jopa yritin paeta ikkunasta ulos, ja onneksi nukuin tuolloin ensimmäisessä kerroksessa.

Joitain vuosia myöhemmin kuvaan tulivat unihalvaukset. Heräsin yhtäkkiä, enkä voinut liikkua. Olin kuin minut olisi sidottu sänkyyn, tai raajani eivät vaan totelleet. Näiden unihalvausten aikana makuuhuoneessani oli joku. Olento oli hyvin tumma ja pukeutunut jonkinlaiseen pitkään takin tapaiseen tai ehkä viittaan. Päässä hänellä oli stetsonin tapainen hattu.
Yleensä olento seisoi jossain nurkassa, ovella, tai ikkunan vieressä. Yhden kerran heräsin siihen, että hän istui sänkyni jalkopäässä.
Päällimmäinen tunne olennon läsnäollessa oli pakokauhu. Olento ilmestyi usean vuoden ajan, välillä muutaman kerran kuukaudessa, välillä vain joitain kertoja vuodessa. Vilkkaimpina aikoina nukkuminen oli yhtä helvettiä, kun et tiennyt nukkumaan mennessä, heräätkö aamulla normaalisti, vaiko keskellä yötä siihen kun joku seisoo makkarissa.

Ehkä vähän päälle parisen vuotta sitten tapahtui kuitenkin jotain, mikä oli käänne koko asiassa. Pidän tässä mielellään yksityiskohdat omana tietonani, mutta tapahtumien seurauksena ilmestyi uusi hahmo.

Tämä uusi tuttavuus oli pukeutunut raskaaseen kaapuun ja seisoi kumarassa, antaen vaikutelman, että hän saattoi olla hyvin vanha. Tavasta jolla kaapu laskeutui hartioilla sai sen käsityksen, että tältä vieraalta saattoi puuttua toinen käsivarsi (Eräät muut asiat tukevat myös tätä samaa teoriaa).

Siinä missä ensimmäisen olennon läsnäolo aiheutti pakokauhua, tämän uuden vieraan läsnäolo herätti jonkinlaisen turvallisuuden tunteen. Hän seisoi aina ikkunalla, katsoen siitä ulos, enkä itse asiassa koskaan nähnyt hänestä muuta kuin selän, kyljen ja toisen käden, joka oli kuihtunut kuin vanhuksella tai vainajalla.

Joka tapauksessa, tämän uuden vieraan saapumisen jälkeen ensimmäistä olentoa ei ole näkynyt. *koputtaa puuta* Vanhuksen näin muutaman kerran ja sen jälkeen hänkään ei ole enää vieraillut ainakaan minun tietteni. Unihalvaukset ovat loppuneet. Kävelen yhä unissani ja näen valveunia, mutta ne ovat huomattavasti lievempiä entiseen verrattuna.